Homekoira Uusimaa

Sisäilmaongelmia selvittämässä

Asukkaat olivat havainneet ajoittain esiintyvää hajua. Ongelmaksi osoittautui betonirakenne, joka oli talon ulkoseinää vasten. Seinän vierestä mitatut lukemat osoittivat selvästi kosteuteen viittaavia lukemia. Toinen oli kerrostaloasunnon takapihan katettu terassi ja toinen omakotitalon seinän viereen tehty betoninen käytävä.

Ennen vuodenvaihdetta kävin useammassa kohteessa, jossa asukkailla oli ollut jonkinlaista oireilua. Muutamia paikkoja koirat merkkasivat mutta isossa kuvassa aika vähän. Kohteissa huomasin että niiden ilmanvaihto ei toiminut kunnolla. Tarkastelin asuntoja myös lämpökameralla ja sen perusteella näytti että kylmiä paikkoja löytyi yllättävän paljon.

Koirat ilmaisivat tuulikaapissa ulko-oven ovenkarmin ja kynnyksen välisen kohdan, jossa oli lattialaatta haljennut. Saadakseni selitystä siihen miksi koirat merkkasivat tuon kohdan avasin ulko-oven, jotta näkisin miltä toisella puolella näyttää. Yllätyin näkemästäni, sillä tällä kertaa vauriot olivat selkeästi nähtävissä.

Keittiössä päältäpäin siistin allaskaapin alta putkien läpiviennin kohdalta löytyi kosteuden aiheuttamia jälkiä. MIstään vesivahingosta tai -vuodosta asukkaalla ei ollut tietoa.

Keittiön allaskaapissa olevia astianpesukoneen letkuja ja liitoksia kannattaa pitää silmällä ja välillä tarkistaa liitokset. Täydessä allaskaapissa letkut voivat jäädä puristuksiin tai taittua. Tällöin on vaarana liitosten löystyminen tai rikkoutuminen. Tällä kertaa vahingon aiheutti vesilukon haljennut tulppa.

sisäilma-home oireet-hometalo-sädesieni-tetrakloorianisoli-homekoirat-kuntokartoitus-homeongelma